Team Grave Digger - Tiedote
Nurmeksen kisat 13.6. ja Haapajärven kisat 21.6.
Nurmes 13.6
Kuten varmasti kaikilla on tiedossa, ei Piikkiössä tänä vuonna ajettu lavetin leima-ongelmien
takia mini-luokkaa, joten tämän kauden pörinät aloitettiin meidän osalta Nurmeksen kisassa.
Traktori oli valmiina jo hyvissä ajoin ennen kilpailua, vain testaaminen jäi tekemättä joten
jännitystä oli ilmassa kuinka uusi moottori toimii. Lisää jännitystä viikonloppuun toi
LekaJarmon Rapakkobussin katsastus perjantaina juuri ennen reissuun lähtöä. Tällä kertaa
voitiin huokaista helpotuksesta, leima tuli puhtain paperein!
Kisapaikalla kävimme vaakalla heti kun mahdollista, jossa totesimme traktorin olevan hiukan ylipainoinen.
Onneksi vain vähän, sillä ongelma korjaantui lisäpainojen ja painotelineen poistolla. Mistään muualta
ei traktorista enää painoa saa pois, ellei osta hiivatin kalliita uusia osia tai sitten poraamalla moottoriin
kevennysreikiä. Tämä ei ole suositeltavaa koska niitä saattaa ilmaantua itsestäänkin moottoriin. :)
Tällä kertaa ei onneksi niin kuitenkaan käynyt.
Miniluokan alkaessa alkoi jännitys hieman nousemaan, mutta kun traktori saatiin lavettiin kiinni,
ei jännittänyt enää yhtään. Sama poksuminen kuin viime vuonna kummassakin vedossa. Tuloksena 4. sija
muiden pienoisen epäonnen avittamana. Ei muuta kuin seuraavalla viikolla testaamaan!

Varikolla

Varikolla
Jarmo ja Jartsa kävivät seuraavalla viikolla Tyrnävän suunnalla testaamassa Bad Boy-tiimin kanssa.
tuloksena oli hieman paremmin toimiva moottori sekä räjähtänyt imusarjan painekotelo. Kuten kuvista
näkee, onneksi ei käynyt pahemmin! Tämän jälkeen alkoi kiireinen korjaus, ja imusarja saatiinkin
parsittua kasaan ennen Juhannuksen viettoon lähtemistä.
Kiitos testimahdollisuudesta:
Ojalan Jukka, Ville ja Jussi, Ossi Lepistö ja kaikki muut!

Imusarja

Imusarja

Paikalleen venytystä
Haapajärvi 21.6.
Perinteinen Haapajärven Juhannuskisa vietettiin mukavassa säässä, ainoastaan pari sadekuuroa haittasi
hienoa keliä. Miniluokan alkaessa oli tiimissä hiukan pelonsekaisia ajatuksia, toivottavasti mitään
ei räjähdä pahasti. Veto lähti kuitenkin varsin hyvin liikkeelle, mutta moottori rätisi siihen malliin
että vielä mentiin hiukan laihalla. Viidenkymmenen metrin jälkeen sitten posahti, vasemman puolen
pakoputkesta sylki hieman liekkiä. Tarkemmassa tarkastelussa lähtövarikolla selvisi että vasemman
puolen kanteen oli palanut peukalon mentävä reikä. Tämä rykäisi kuitenkin riitti 2. sijaan, jälleen
muiden pienoisen epäonnen avustuksella.

Varikolla

1. veto

liekkiä
Osa kuvista (C) Speedpics.fi, kiitos!
-Team Grave Digger